Tietokone- ja konsolipelien pelaaminen harrastuksena

Pelaaminen harrastuksena

Tietokone- ja konsolipelien pelaaminen on harrastus, joka kasvattaa suosiotaan jatkuvasti. Suurin osa pelaajista pelaa vain viihdetarkoituksessa. Myös viihdetarkoituksessa pelaaminen voi kuitenkin olla hyödyllistä. Pelit kehittävät muun muassa reagointikykyä, havainnointikykyä ja mukautuvaisuutta. Pelit saattavat myös parantaa kielitaitoa tai sytyttää innostuksen esimerkiksi kieliä tai historiaa kohtaan. Peliporukoiden kautta on myös mahdollista luoda uusia ystävyyssuhteita, tai oppia uusista kulttuureista ja laajentaa maailmankuvaansa, mikäli peliä pelaa eri maissa asuvien ihmisten kanssa.

Joillekin pelaaminen on myös tavoitteellista, ja tällöin pelaamista saatetaan harjoitella jopa joka päivä. Onhan pelaamisesta nykyään ammatiksikin. Ammattimaiseksi pelaaminen tosin muuttuu vasta silloin, kun pelaaja tekee pelaamisesta sopimuksen jonkin ulkopuolisen tahon kanssa.

Monilla on sellainen luulo, että pelaaminen olisi yksinäinen harrastus. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Moni toki pelaa yksikseen kotona, mutta useissa peleissä on olemassa esimerkiksi moninpelin mahdollisuus. Ja vaikka moninpeliä ei olisikaan tarjolla, pelistä ja siinä edistymisestä voi keskustella esimerkiksi kavereiden kanssa tai netissä. Jos pelaamiseen haluaa vielä enemmän sosiaalista aspektia, voi liittyä jonkinlaiseen organisaatioon tai alkaa käydä pelitapahtumissa. Nämä tarjoavat mahdollisuuden luoda uusia, samanhenkisiä tuttavuuksia.

Kaikkien hyötyjensä lisäksi pelaaminen on toki myös viihdyttävä kokemus, ja tapa rentoutua ja irtautua arjesta. Pelien maailmassa pelaaja voi olla lähes kuka tahansa, ja seikkailla vaikkapa avaruudessa tai maailmanlopun jälkeisessä maailmassa. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Moni harrastaakin pelaamista puhtaasti viihteen ja rentoutumisen vuoksi. Varsinkin jos kyseessä on taitoa ja tarkkuutta vaativa peli, vie se hyvin ajatukset pois arjen murheista-

Toki jos pelaaminen menee liiallisuuksiin, kyseessä voi myös olla riippuvuus. Jotkut saattavat tosin pelata paljon vaikkapa siksikin, koska kyseessä on heille tärkeä harrastus, jonka suhteen heillä on korkeita tavoitteita. Ja vaikka näin ei olisikaan, kyseessä on yhtä hyvä ja harmiton harrastus kuin mikä tahansa muukin harrastus. Ongelmaksi pelaaminen muodostuu vasta siinä vaiheessa, jos se alkaa aiheuttaa ongelmia muussa elämässä ja menee muiden, tärkeämpien asioiden edelle.

Eri pelikonsolit

Pelikonsolit jaetaan monesti sukupolviin sen perusteella, millä aikaukaudella ne on julkaistu ja millaista teknologiaa ne käyttävät. Tällä hetkellä on menossa pelikonsolien kahdeksas sukupolvi. Tähän sukupolveen kuuluvat seuraavat pelikonsolit: Wii U, Playstation 4, Ouya, Xbox One, Steam Machine ja Nintendo Switch. Osa konsolipelaajista pelaa toki edelleen aiempienkin sukupolvien pelikoneilla. Suosituimpia pelikonsoleja ovat Playstation ja Wii sekä Nintendon eri konsolit. Muitakin pelikonsoleja on yritetty tuoda markkinoille, mutta ne eivät ole nousseet läheskään yhtä suosituiksi.

Playstation-pelit

Playstation on yksi suosituimmista pelikonsoleista. “Mitkä ovat kaikkien aikojen suosituimmat Playstation-pelit?” artikkelissa pureudumme artikkelin nimen mukaisesti kaikkien aikojen suosituimpiin Playstation-peleihin. Suosituimmat pelit käsitellään konsoli kerrallaan. Tämän artikkelin myötä voit siis vaikkapa vaipua muistelemaan vanhoja Playstationin ja Playstation 2 -konsolin suosikkejasi. Ehkä joku suosituimpien pelien listalle yltäneistä jopa yllättää sinut?

Tietokonepelit

“Mitkä ovat kaikkien aikojen suosituimmat tietokonepelit?” -artikkelissa taas paneudumme eri aikakausien suosituimpiin tietokonepeleihin. Selvitämme myös, mikä on kaikkien aikojen suosituin tietokonepeli. Osaatko sinä arvata, mikä se mahtaisi olla?

Nettipelit aikusille

Tietokone- ja konsolipelejä voi pelata ammattimaisesti rahasta, mutta pelejä pelaamalla on mahdollista voittaa rahaa, vaikket olisikaan ammattilainen. Tämä voi onnistua muun muassa erilaisten kasinopelien kautta. “Suosituimmat nettipelit aikuisille” -artikkelissa paneudumme yli 18-vuotiaille suunnattuihin peleihin, eli erilaisiin rahapeleihin. Rahapelienkin joukosta löytyy todella monia erilaisia pelejä: esimerkiksi kolikkopelejä, bingoa, kenoa, raaputusarpoja ja monia muita. Arvaatko, mitä näistä ovat kaikkein suosituimpia? Kenties tämän artikkelin lukemalla löydät jopa jotakin uutta, mielenkiintoista pelattavaa.

Lopuksi

Olit sitten peliharrastaja tai harkitset vasta pelaamisen aloittamista, suosittelemme lukemaan sivustolta löytyvät artikkelit. Aloittelijana saat paremman kuvan siitä, sopiiko tämä harrastus sinulle, ja saatat löytää joitakin itsellesi sopivia pelejä. Harrastajanakin voit löytää artikkeleistamme uusia pelejä pelattavaksi tai muuten vain mielenkiintoisia tietoja. Mukavia lukuhetkiä!