Kirjoittajalta
Kategoriassa ,
Asiasanat , ,

Parhaat hommat: Rubber

  • Ohjaaja: Quentin Dupieux
  • Alkuperäismaa: Ranska
  • Kesto: 82 min
  • IMDB: 5.8/10

Mistä se kertoo?

Aavikon hiekassa muhii ihme ja mysteeri mustan kumirenkaan muodossa. Puoliksi hiekkaan hautautuneena se väräjää auringon paahteessa aistiessaan jotain hyvin, hyvin kummallista. Tietoisuus valuu kumin rakenteisiin solutasolla. Hitaasti se nousee hiekasta ja lähtee tutkimaan tätä uutta asiaa, jonka se on maailmaksi nimennyt.

Samaan aikaan toisaalla: yleisö kokoontuu aavikolle ja ottaa avustajilta vastaan kiikarit nähdäkseen mitä elokuvassa oikein tapahtuu. Renkaan henkiin herääminen herättää terveitä ja oikeutettuja kysymyksiä siitä mitä ohjaaja oikein tällä kaikella hakee.

Onko se hyvä?

Rubberin nerokkuus piilee sen ainutlaatuisessa omaperäisyydessä. Se ei tyydy kertomaan pelkästään kumisen renkaan tarinaa, vaan se samalla näyttää kuinka raadollista elokuvan tekeminen on. Raha puhuu ja vaikka elokuva olisi täysin kesken, voi tilintarkastaja vetää töpselin seinästä. Vaikka sitten myrkyttämällä yleisön.

Toisaalta yleisön kohtalossa voidaan nähdä ohjaaja Dupieuxin äärimmäinen haave siitä mitä tämä haluaisi tehdä laiskalle yleisölle, joka hakee merkityksiä sieltä mistä niitä ei tarvitse edes etsiä.

Kukapa taiteilija ei haluaisi murhata yleisöään.

Merkityksettömyyttä Dupieux alleviivaa elokuvan hienoimmassa kohtauksessa. Siinä kumisen renkaan tuomaa yllättävää ja väkivaltaista uhkaa torjuvan paikallisen poliisin johtohahmo nousee kameraa kohti ajavan auton takakontista ja rikkoo neljännen seinän pitämällä pienen monologin siitä, kuinka asioita tapahtuu aivan ilman minkäänlaista syytä. Lopuksi hän tekee asiansa selväksi hidassoutuisillekin kaatamalla maahan lasillisen vettä.

Tällainen diegeettinen kerronta toimii Rubberissa hienosti ja Dupieux jakelee tehokeinoa täysin onnistuneina annoksina. Esimerkiksi eräässä täysin odottamattoman hauskassa kohtauksessa aiemmin mainittu poliisipäällikkö huomaa olevansa elokuvassa ja yrittää selittää tätä hyvin hämmästyneille alaisille, jotka eivät voi ymmärtää miksei heidän tohjoksi ammuttu pomo haavoistaan huolimatta kuole.

Elokuvan saumatonta kerrontaa ryydittää aiemmin Mr Oizona tunnetun Dupieuxin litteä ja tasainen elektroninen musiikki, joka pääsee elokuvan loppukohtauksessa valloilleen sille kuuluvalla väkevyydellä.

Rubber on hyvin hieno elokuva, jonka eräs suurista saavutuksista on se, ettei sen villi omaperäisyys missään vaiheessa ammu itseään jalkaan silkalla omahyväisellä erikoisuudentavoittelulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *